Paljonko harrastus maksaa?

 

Uuden kuumailmapallokokonaisuuden hinta lähtee noin 25 000 eurosta. Aivan kuten auton perusmallissakaan, ei siinäkään ole sähköisiä ikkunan nostimia, kattoluukkua ja ilmastointia, mutta sillä pystyt sinä ja ystäväsi lentämään turvallisesti. Lisävarusteet maksavat ja esimerkiksi mainosgrafiikka saattaa olla monimutkaisena hyvinkin kallis.

Kun sinulla on pallo käytettävissäsi, käyttökustannukset ovat suhteellisen pienet. Polttoainekulut ovat noin 60 euroa lentotuntia kohden ja pienen pallon vakuutukset maksavat noin 1000 euroa vuodessa. Korjaus- ja huoltokulut vaihtelevat käyttäjän mukaan.

Ei minulla ole varaa ryhtyä pallolentäjäksi!

Kyllä on. Pallolentäminen ei ole kallis harrastus (kaikki rahasi se kyllä vie, kuten mikä tahansa harrastus, johon jää koukkuun). Suomessa pallolentäjät toimivat kerhoissa ja mikäli pallon ostaa pienellä porukalla, kulut ovat pieniä. Kerhot rahoittavat pallonsa yleensä niissä olevilla mainoksilla. On kuitenkin muistettava, että mikäli pallossa on mainos, sen maksaja yleensä vaatii myös lentosuorituksia. Tällöin sitoudutaan kovaankin työhön ja kannattaa miettiä onko valmis käyttämään vapaa-aikansa siihen. Mainoksettomalla pallolla olet vapaa lentämään milloin ja missä haluat.